tiistai 28. kesäkuuta 2016

Niele se helvetin viagra!

Heippa!

On taas vierähtänyt ikuisuus siitä, kun viimeksi kirjoitin. Pidin yli kuukauden verran melkein absoluuttista työtaukoa, koska huoraaminen alkoi maistua puulta. Nyt olen kuitenkin taas kuvioissa, ja korkkasinkin uuden työpäiväni makealla 500 euron päiväsaldolla <3

Olen ottanut viimein käyttööni prepaid-puhelimen, jota on niin kovin kyselty, mistä syystä en enää pysty valikoimaan ottamiani asiakkaita iän perusteella. Tämä on siinä mielessä ikävää, että välttelen 50-kymppisiä ja sitä vanhempia miehiä kuin ruttoa, mutta puhelimen perusteella ikää on mahdotonta arvata. Hyviä puolia puhelimessa on se, että keikat saa sovittua nopeammin ja näppärämmin ja kyselyitä tulee paljon enemmän.

Mutta, palataan takaisin vanhuksiin. Mulla on ollut kahdesti noin 50-vuotias asiakas, molemmat olivat eri henkilöitä, mutta vähintäänkin yhtä ällöttäviä, kovakouraisia koskettajia, jotka inttivät jatkuvasti vastaan: "no kyllä sä nyt voit paljasta ottaa", "tarviiko sitä kumia muka?", "voidaanhan me vielä jatkaa, ei sulla nyt noin kiire voi olla?", "ens kerralla sitten -50% alennus vakkarille, eikö niin? heh heh heh"

Olen joka kerta laskenut euroja ja minuutteja päässäni ja toivonut, että aika kiitäisi salamannopeasti ja miettinyt kaikkea sitä kivaa, mitä voin ostaa sitten, kun se hetkellinen kärsimys on ohi. Jokaiseen idioottiin kysymykseen olen vastannut tylysti ja ehdottomasti. En todellakaan ota mitään paljasta suuhun, saati minnekään muualle, enkä tarjoa yhtään ylimääräistä, ilmaista minuuttia kenellekään. Ja ei, en myöskään anna vakkareille alennuksia, hinta on aina vakio.

Tänään vastaan ottamani vanha asiakas oli niin luotaantyöntävä, että olisin halunnut viheltää pelin poikki jo ensimmäisen viiden minuutin jälkeen. Imin ahdistuneena hyvin pientä, keitetyn makaronin kaltaista löysää penistä posket lommolla. Ja sitten mies nousi kömpelösti päälleni ja pani(?) mua kymmenen minuuttia tuskallisesti huohottaen ja ähkien. Pelkäsin, että ukko saa sydänkohtauksen päälleni ja kuolee. Ja kysymysmerkki tuossa yläpuolella viittaa siihen, että en tosiaan tiedä kävikö se pieni, pehmeä katkarapu edes sisälläni... :D Mies tosiaan kehtasi kinuta vielä lisäminuutteja, alennuksia ja ties mitä. Meni hermot. Tallensin ukon numeron puhelimeen, jotta en koskaan vahingossakaan vastaisi hänelle uudestaan.

Nyt olo on aika ällöttävä, mutta toisaalta tyytyväinen, sillä pieni tyhjäksi kaluttu peltirasiani on taas täyttynyt seteleillä, eikä mun enää tarvitse laskea ahdistuneena kolikoita, kun käyn ostamassa kaupasta kahvia. Onhan tällä työllä tietysti varjopuolensa, mutta pidän siitä silti enemmän kuin McDonaldsin kassalla työskentelystä tai hotellihuoneiden siivoamisesta. Tänäänkin viiden asiakkaan joukkoon mahtui yksi inhottava, kyllä sen verran aina kestää.

Jotenkin tässä työssä myös oppii lopulta kylmettämään sydämensä niin, että inhottavat asiakkaatkaan eivät tunnu yhtään missään, kukaan ei ole loppujen lopuksi liian vanha, ruma tai lihava, vaan pystyt kujerrellen ja pikkutyttömäisesti hymyillen ottamaan vastaan kenet tahansa, vaikka mieli huutaisi jossain pääkopan perällä YÄK.

maanantai 9. toukokuuta 2016

Voi, te viattomat tytöt


Mulla on ollut aivan helvetin hyvä viikko.

Laskin juuri viimeisen neljän päivän aikana kertyneen palkkani, enkä voinut estää itseäni hymyilemästä. Olen tienannut melkein 1300 euroa! Hah! Jos jatkaisin tähän malliin, mulla voisi olla kymppitonni kuun lopussa (mutta ehkä asetan realistiseksi tavoitteeksi mieluummin viisi tonnia, niin ei mene paikat ihan rikki :D) Ajatella, että tämä rahanippu kourassani on saman verran kuin joku onneton tienaa koko kuukaudessa. Se on oikeastaan saman verran, mitä minäkin saisin, jos tekisin "oikeita töitä". Onneksi en tee.

Laitan tässä kuussa tienaamani rahat säästöön lippaaseen ja vien ne pankkiin toukokuun lopussa Interrail-reissuani varten. 1300 eurolla voi elää jo aika leveästi viikon tai kaksi Keski-Euroopassa. Hauskaa! Siitä matkasta tulee varmasti aivan uskomaton kokemuksien ja seikkailujen tornado, joka ei yksinkertaisesti olisi ollut mahdollinen ilman tätä uutta hauskaa työtä!

Kävin tällä viikolla hesburgerissa syömässä soijatortillan. Katselin hieman säälivin silmin reipasta asiakaspalvelutyttöä, joka noukki ranskalaisia lattialta ja pyyhki ketsuppitahroja valkoisilta pöydiltä. Tuli omituinen olo. Aivan älytöntä, että tuo ahkera, kiva tyttö tuossa joutuu tekemään aivan saatanasti duunia, että saa maksettua edes vuokransa, ja minä haukottelen maireasti pehmeällä sängyllä, kallistan selkääni viettelevästi kuin kissa ja tienaan small talkista ja keimailevasta hymystä monta sataa tunnissa.

Maksan vuokrani kiltisti.
Ja sen jälkeen mietin mitä tekisin sillä ylimääräisellä tonnilla.
Kun samaan aikaan se hesburgerin asiakaspalvelutyttö laskee kotona kolikoita ja miettii, onko tänään varaa mennä ystävän kanssa ulos syömään, jotta joku muu kerrankin noukkisi se likaiset haarukat hänen edestään.

Universumi on todella outo.

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Seksityö ja halut


Ennen kuin aloin myymään itseäni, oletin, että kyllästyisin seksiin heti, kun siitä tulisi työtä. Surkeana ajattelin, että ei olisi enää mitään järkeä yrittää metsästää hyvää sänkyseuraa, kun päällä ähkivistä miehistä tulisi väsyttävää pakkopullaa.

Vastoin oletuksieni, olen huomannut, että musta on tullut viimeisen kolmen kuukauden aikana kyltymätön kone. Vaikka suurinosa asiakkaistani ei ole kovinkaan vetävän näköisiä, nautin silti yleensä melkein jokaisesta tapaamisesta.

Aikaisemmin, ollessani pitkässä parisuhteessa, olin se kamala pihtaajatyttöystävä. Oman idioottipoikaystäväni naama ei kiinnostanut enää ollenkaan ja haarani avasin hyvin vastentahtoisesti.  Joo. Ihan totta. Minä, joka myyn nyt seksiä, olin silloin se, joka ei olisi kuollakseenkaan halunnut antaa.

Sinkkuelämä muutti tätä asennetta takaisin villimpään ja uteliaampaan suuntaan, mutta suurin muutos omille haluilleni on ehdottomasti ollut seksityö. Nyt kun on tottunut saamaan kovaa ja sykkivää kyrpää sisäänsä useasti päivässä, sitä ei voi saada tarpeeksi. Ystäväni ihmetteli, miten jaksan ottaa vastaan viisi asiakasta saman päivän aikana. Minä nauroin. Miksipä en?

En välttämättä saa minkäänlaista seksuaalista tyydytystä tapaamisistani asiakkaiden kanssa, mutta jotenkin se jatkuva seksi pitää halut jatkuvasti tapissa. Välillä turhauttaa, etten oikein jaksa seikkailla etsimään työn ulkopuolista seksiseuraa.

Kivempi kuitenkin haluta kuin olla haluamatta, kun molemmat ääripäät on nähnyt.

perjantai 6. toukokuuta 2016

Hui, mikä hiljaisuus



On ollut aika hiljaista blogirintamalla, mutta syystäkin.
Laitoin hetkeksi työhommat taka-alalle ja keskityin painamaan loppuun kevään viimeiset opinnot. Olen elänyt törsäilemättä, mutta myös ihanan rennosti. Ei ole tarvinnut pitkään aikaan katsoa, onko tili miinuksella, ennen kuin on tehnyt jotain repäisevää hetken mielijohteesta. Olen elänyt, piru vie! Täysillä!

Tänään pääsin viimein työnteon makuun ja korkkasin perjantaini pienellä 500 euron bonuksella. Ei enää ahdista kurkata tuohon pieneen peltipurkkiin, jossa säilytän rahojani. Nyt se on taas täynnä. Olen tyytyväinen.

Toivon saavani viikonlopulle niin paljon keikkaa, että saisin ainakin tonnin säästöön. Kiikutan rahat ensimmäisen kerran tililleni, interrail-reissuani varten. Samalla kun kirjasin ylös keikkoja kalenteriini, kuuntelin puolikorvalla äidin hermostunutta puhelua siitä, miksi kukaan lähtisi köyhänä opiskelijana tuhlaamaan viimeiset rahansa ulkomaille. Olin hiljaa. En oikein tiennyt mitä sanoa. "Äiti, tienaan päivässä kolme kertaa enemmän sinä", "Äiti, olen prostituoitu", "Äiti voitin tonnin lotossa!". Mikään ei oikein kuulostanut hyvältä, joten annoin hänen olettaa, että olen edesvastuuton tytär.

torstai 14. huhtikuuta 2016

Miehet, jotka tulevat kertomaan tarinoita vaimoistaan

Jokainen seksityöläinen varmaan tietää ne miehet, jotka tulevat sisään eteiseen vähän kumarassa, kalliit nahkakengät jalassa, katseessa jotain viipyilevää ja arkaa.

Sellaiset miehet tulevat onnettomista parisuhteista. Kasvoilla tuikkivat lempeät, mutta yksinäiset silmät, kädet koskettavat hitaasti ja kiireettömästi, kuin iho olisi kaupan kalleinta posliinia.

Minun luonani kävi tänään sellainen, hieman yli neljäkymppinen herrasmies, joka maksoi 1,5 tunnin tapaamisesta. Sovimme hinnan hieman alakanttiin, sillä hän ilmoitti jo viestissään, haluavansa pääasiassa vain hieroa minua. Hellyin laskemaan hintatasoani muutaman kympin.

Mies tuli, siistissä sinisessä kauluspaidassaan, näytti vähän myyrältä paksujen silmälasiensa takana. Puhuimme eteisessä pitkään. Sitten siirryimme sänkyyn ja hän hieroi mua puoli tuntia. Tämän jälkeen hän halusi katsoa kun tyydytin itselleni orgasmin ja pyysi sitten käsihoitoa. Kesti vajaa viisi minuuttia ja mieheltä lensi lastit.

Tässä vaiheessa 1,5 tunnin ajastamme oli kulunut 45 minuuttia, josta itse olin tehnyt "töitä" ehkä kolme ja puoli minuuttia. Kysyin, mitä hän haluaisi tehdä seuraavaksi. Myyrämies näytti uniselta, kutsui minut kainaloonsa ja kertoi tarinoita sairaasta vaimostaan ja töistään, ulkomaanmatkoistaan ja yksinäisistä illoistaan kotona. Kuuntelin hiljaa.

Mies puki lopulta päälleen, kun aikaamme oli jäljellä vielä 30 minuuttia, ja kiitteli kovasti ihanasta, vieraanvaraisesta ja aidosta persoonastani ja katosi rappukäytävän hämärään. Jäin miettimään, miten ankeissa ja rakkaudettomissa parisuhteissa ihmiset kituvatkaan vuodesta toiseen.

Laskin setelit lompakostani ja tunsin syyllisyyttä siitä, että olin taas satoja euroja rikkaampi vain siksi, että joku yksinäinen sielu tuolla jossain halusi tuntea tunnin ajan toisen ihmisen läheisyyden ja ihon. Uskomatonta.

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Tuhannen euron escort

Tuntuu todella kummalliselta, että kaappini pohjalla lojuu 1000 euroa ylimääräistä käteistä.

En yleensä jaksa vaivautua laskemaan seteleitä, vaan käytän niitä hetken mielijohteesta miten sattuu ja yritän vain pitää huolta, ettei rahakätköni missään välissä pääse kokonaan loppumaan. 

Oli jotenkin todella positiivinen yllätys nähdä, että mulla oli reilusti yli tonni siitäkin huolimatta, että olen ostanut uusia kenkiä, kodinkoneita ja sisustustavaroita sen ihmeemmin ajattelematta. Ruokakaupasta mukaan on tarttunut jättikatkarapuja, saaristolaislimppua ja pensasmustikoita. Ruokavalio meni samantien uuteen uskoon, kun kaupassa ei enää tarvinnut tuijottaa kilohintoja.

Kun työharjoitteluni loppuu huhtikuun lopussa, pystyn tekemään duunia entistäkin enemmän ja ottamaan asiakkaita vastaan myös aamupäivisin. Veikkaan, että ehdin ottamaan hampaidenvalkaisun ja ostamaan täydellisen parvekekaluston ennen kuin lähden Eurooppaan lomailemaan. Rahasta ei tule olemaan puutetta, joten lomailen viiden tähden allashotelleissa mieluummin kuin ränsistyneissä motelleissa. Junailu saa luvan vaihtua lentomatkojen vaivattomuuteen. Tienaan kuitenkin silmänräpäyksessä yhden lentolipun hinnan.

Tänään otin vastaan erään mun vakkareista, joka tuttuun tapaansa maksoi kiltisti sievoisen summan seteleitä ja sen lisäksi toi mulle ystävällisesti kookosöljyä kaupasta, kun omani oli päässyt loppumaan aikaisemmin sillä viikolla. Sitten hän hieroi mun kipeitä takareisiä ja selkää pehmeästi yli puoli tuntia. Mä kehräsin kuin kissa. Ja ihmettelin hiljaa pääni sisällä, miksi helvetissä tienaan satoja euroja siitä, että mua hierotaan? Munhan tässä ois pitänyt seteleitä heitellä jollekin niin mahtavasta käsittelystä!

Tottakai tapaaminen päättyi seksiin, kuten aina, mutta jalkajumeista ei ole enää tietoakaan.
Ihan hyvä päivä tänään siis. Mitäs sinne kuuluu?

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Kun "ei" ei riitä - osa 2

 Kirjoitin jo aikaisemmin pienen pätkän Jarpesta, joka kävi hyvin intensiivistä yksinpuhelua mun sähköpostissa.

Jarppe on ilmeisen pettynyt siihen, että en ole vaivautunut vastaamaan hänen viesteihinsä, mutta sitkeä mies ei luovuta, koska eihän Suomikaan koskaan antanut sodissa periksi venäjälle.

Jännityksellä seuraamme, kuinka monta vuotta Jarppe jaksaa koettaa päästä "panolle" kanssani.


Jarppe: Olisko huomenna mahku panolle

Jarppe:  Niin otatko vastaan...olis tässä joutavaa aikaa poiketa??

Jarppe: Pääseekö sulle panolle

Jarppe: Voikko vastata.plees

Jarppe: Pistä os. Tai luurimem numero

Jarppe: Voikko vastata onnaako poiketa????

Jarppe: No olisko tänään vapaata aikaa piipahtaa?

Jarppe: Olisin pian X-kaupunginosassa...jos pikaisesti?

Jarppe: Voisko nyt

Jarppe: Olisin nyt X-kaupunginosassa,voisko pikapanoilla poiketa nyt?

Jarppe: Eikö huomenna vois nähdä,sovittiin jo kerran tapaaminen mutta teit oharit

Jarppe: Huomenta,ajelen aamusta ohitsesi...voisko pikasesti poiketa?

Jarppe: Et kovin helposti ole tavoitettavissa.....Olisko alkuviikosta mahku poiketa???

lauantai 9. huhtikuuta 2016

Tummia ajatuksia

Join eilen pullollisen skumppaa, kalliita siidereitä ja laitoin musiikin kovalle.
Käytin taskuni pohjalla likaisena lojuvat setelit ja ostin uudet sohvatyynyt, kalliita juustoja ja ystäville kaljaa. Tarjosin illan juomat ja ruoat.

Aamulla ajoin verkkokauppaan ja ostin aivan saatanan hienon uuden tehosekoittimen. Asetin mustan, järkälemäisen kapistuksen pöydälle ja sen kita ammotti valmiina syömään koko maailman. Haaveilin, miten työntäisin eilisen George Clooney -raiskaripaskiaisen peniksen sen sisään.
Kuuluisi metallinen kalahdus ja huuto.

On jotenkin synkkä olo. Pää on täynnä tummia ajatuksia.
Vaeltelin tylsyyteeni kaupoissa taskut täynnä seteleitä.
Tavarat, joista olisin ennen antanut vaikka toisen käteni, vaikuttivat nyt merkityksettömiltä nököttäessään siisteissä riveissä kaupan hyllyköillä.


Ja koko päivän tunsin miehen kipeät kädet kaulallani.
Hyi helvetti, että on paha olla.

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Prostituutio ei ole lastenleikkiä

Olen ehkä sokerikuorruttanut prostituutiota vähän liikaa.
Tänään kerronkin siis ruman tarinan, joka tapahtui noin kaksikymmentä minuuttia sitten.

Tämä on ensimmäinen ikävä kokemukseni koko kuukautena ja se painaa harteilla kuin kivi. Kahdenkymmenen mukavan miehen joukkoon mahtui vain yksi sadistinen idiootti, joka onnistui pilaamaan työn hyvän esimaun aivan totaalisesti.

Olimme sopineet hyvin vähäsanaisesti, mutta asiallisesti tapaamisen noin 40-vuotian miehen kanssa. Hän tuli kotiini näyttäen äärimmäisen vetävältä, hehkuen eräänlaista George Clooneymaista karismaa, mutta jo ensisuudelman aikana halusin parahtaa pelosta. Miehellä oli aivan kamalat, voimakkaat ja alistavat otteet, suudelma söi koko pääni, märkä, terävä kieli hamusi huulista korvaan asti ja hampaat pureutuivat kipeästi kiinni kaulaan. Olo oli limainen ja pahoinvoiva.

Mies oli pyytänyt tunnin. Hän maksoi etukäteen ja riisui minut nopeasti. En muista tunnista juurikaan mitään, se meni sumussa, en muista mitä olen tehnyt. Muistan vain että mua pelotti ja sattui, kun hän puristi mustelmat olkapäihini paksuilla sormillaan. Yritin vaivalloisesti ähkiä vakuuttavasti ja toivoin kellon viisareiden juoksevan salamannopeudella tunnin eteenpäin. 

Uskomatonta miten ruma olento olikaan sen komean ulkokuoren takana.
Täydellinen sänki, kiiltävä, huolellisesti laitettu tukka, karismaattinen ääni, hymy, pukeutuminen ja ruskettunut vatsalihaksilla varustettu vartalo muuttui silmieni edessä äkkiä pelkäksi likaiseksi massaksi, joka ympäröi mua kaikkialta ja oli pelkkää kipua.

Mies ei kysynyt lupaa käydessään sormin läpi kehoni jokaista paikkaa. Hän ei kysynyt mitään. Hän teki mitä halusi. Sanoin montakin kertaa, että hänen otteensa ovat liian kovat, mutta hän hölläsi niitä vain sekunniksi, ja tuntui puristavan sitten kahta kauheammin.

Kun mies viimein saavutti kliimaksinsa ja meni pesulle, huohotin peilin edessä.
Kirjoitin hänen nimensä ylös pieneen vihkoon, jossa pidän yllä työhöni liittyviä tietoja, ja raapustin sen viereen tikkukirjaimin: ÄLÄ TAPAA IKINÄ. Alleviivasin sen viisi kertaa kädet täristen.

Kun mies kätteli minua tyytyväisenä ja lähti, menin parvekkeelle tupakalle.
Sisään tultuani soitin välittömästi yhdelle parhaimmista ystävistäni. Pyysin häntä kylään.
Päätin, että ostaisin kaupasta kalliin pullon hyvää kuohuviiniä ja sen kylkeen juustoja ja kaviaaria.  Ehkä myös jonkun hyvän hajuveden ja kalliin luomivärisetin. Käyttäisin joka ikisen euron, sillä ne olivat liian likaisia mun lompakkoon.

Peruin toisen keikan, jonka olin sopinut sille illalle, jotta voisin nuolla haavani kuntoon.
Tuntuu vaan niin pahalta. 

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Ilotyttö on oman elämänsä sihteeri

Voi huokaus.

Tulin juuri neljän päivän lomalta ja sähköpostissa odotti 104 lukematonta viestiä.
Haukottelin, hieraisin ohimoitani ja keitin kupillisen teetä.

Vittu mikä työmaa edessä.

Ensimmäisenä pitää eliminoida kaikki sellaiset viestit, joissa potentiaaliset asiakkaat ovat väärinymmärtäneet ympäripyöreän viestini ja luulleet, että etsin jotain helvetin poikaystävää.

"Täällä, 30-vuotias mukava ja normaalin näköinen Matti-Teppo Pohjanmaalta, joka haluaisi viedä sinut syömään lörtsyjä!" 
"Heippa, oon ujo, finninaamainen lukiolaispoika, joka etsii elämänsä rakkautta..."

Seuraavaksi mun pitää heitellä roskakoriin kaikki ne huonosti muotoillut ja ahdistavat sähköpostiviestit, joissa ei ole juurikaan informaatiota tai välttämättä järkeäkään. Yleensä myös yhdyssanavirheillä ja huonolla kirjoitustaidolla lähetetyt sähköpostiviestit pääsevät välittömästi roskikseen.

"Etsin kuumaa sexiä ja haluan nuolla kiimaista teini pinppaa textaa mulle T: Tuhma Setä." 
"Moi haluan panna sua minun valtavalla jätti peniksellä. Mihin tuun?" 
"Otatko paljasta?"

Sitten karsin pois kaikki yli 45-vuotiaat, koska heistä mulle tulee vain fyysisesti paha olo.

Lopulta lajittelen roskakoriin ne, jotka eivät millään tapaa esittele itseään, koska mä vaan jotenkin pelkään sitä ajatusta, että ovesta rynnii sisään joku 150-kiloinen 68-vuotias setämies, jolla on haiseva hengitys, kiiltävä kalju ja kolme ylimääräistä nänniä sekä häntä.

Parhaita sähköpostiviestejä ovat ne, jotka menevät suoraan asiaan kutakuinkin tälläisellä kaavalla:
"Hei, näin viestisi ja ajattelin ottaa yhteyttä. Olen X-ikäinen, X-painoinen ja siisti herrasmies vailla pientä seikkailua. Millaisia palveluja tarjoat ja millä ehdoilla?" 

Kaiken tämän tuskallisen poistamisen jälkeen jäljelle jää kuitenkin vielä aika huikea määrä ihmisiä, joiden kanssa tapaamisen suunnittelua aletaan viemään eteenpäin nopeasti ja ytimmekkäästi, sovitaan aika ja paikka ja siinäpä se

Mutta aikamoista työtä tämä esikarsinta.

keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Kun "ei" ei riitä.

Olin tänään opiskelemassa kirjastossa. Sen jälkeen kävin salilla. Olin poissa sähköpostin äärestä ehkä muutaman tunnin. Sinä aikana Jarpella* oli tosi kova hätä.
*Tilanne ja viestit aitoja, Jarpen nimi tekaistu.
 

Jarppe: Ajelen hetkenpäästä ohi....sattuisko nyt oleen aikaa???

Jarppe: Voikko tarkentaa missä majailet?

Jarppe: Niin....???

Jarppe: Katositko??

Jarppe: Odottelen osoitetta mihin tulla!

Jarppe: Onnaako tänään???

Jarppe: Voikko vastata???

Nelli Naapurintyttö: Vastaamattomuus viittaa siihen, että mulla on kiire, joten vastaus on EI. Saa käyttää maalaisjärkeä.

Jarppe: Koska onnais varttin pikanen?
 
Jarppe: Onnaako huomenna aamusta?? 7-> ???
 
Jarppe: Pääseekö sulle panolle???


... Mitä tähän nyt pitäisi sanoa?

tiistai 29. maaliskuuta 2016

Älä kuuntele kukkahattutätejä

Tiedättekö ne sydäntäriipivät tarinat ilotyttörassukoista, jotka pakon edessä joutuvat tekemään tätä kaikkein syntisintä ammattia? Tiedättekö ne tarinat, joissa se viaton naapurintyttö-itkupilli rääkyy suihkussa kolmatta tuntia putkeen, hankaten ihonsa jokaista senttiä pesuaineella, jotta tuntisi itsensä taas puhtaaksi?

Spoiler allert! Ne ovat paskaa.

Prostituution mustamaalaaminen on kateellisten kukkahattutätien peloittelupuhetta. Puhun tässä asiayhteydessä vain vapaaehtoisesta seksikaupasta, enkä mistään suurista bordelleista, joihin tyttöjä kidnapataan kaduilta (se nyt luonnollisesti on väärin). Pidetään ne kiinnostuskiikarit siis ihan tässä vapaaehtoisessä toiminnassa.

Murretaanko yhdessä kädestä pitäen muutamia myyttejä? 
1) Ensimmäinen myytti on se, että työtä tehdään aina pakosta ja se on kamalaa.  
No, toki työ voi olla kamalaakin, jos suostut omaa idioottimaisuuttasi asioihin, joita et halua tehdä. Itse otan vastaan vain fiksuja asiakkaita ja teen vain sellaisia asioita, jotka koen itsekin mukavina.  

2)  Kaikki asiakkaat ovat ilkeitä sovinistisikoja, jotka eivät osaa kohdella naista nätisti. 
Nääh, taas väärin. Kaikki asiakkaani ovat olleet kilttejä, lempeitä ja kohteliaita suomalaisia herrasmiehiä, joita kiinnostaa mun mielihyväni melkein enemmän kuin heidän omansa. Miehet kysyvät lähes kaikkeen aina lupaa ennen kuin tekevät mitään: "Saako rinnoillesi laueta?" "Voiko sinua koskea pakaraan?"

3) Kaikki asiakkaat ovat rumia, lihavia tai muuten ällöttäviä, eivätkä saa seksiä siksi muualta.
Juu ja ei. Olen ehtinyt kohtaamaan lyhyessä ajassa monenlaista miehiä. En kiellä sitä, etteikö joukkoon olisi mahtunut muutama löysänahkainen harmaatukka tai ylipainoinenkin herrasmies, mutta suurimmaksi osaksi asiakkaat ovat normaaleja, silmää miellyttäviä 30-40-vuotiaita perusjanipettereitä. Mukaan on mahtunut myös muutama mielettömän komea, tiukoilla vatsalihaksilla varustettu uros.
Iso osa miehistä on rikkaita uraohjuksia, joilla ei ole aikaa tai mielenkiintoa metsästää pillua kapakoista, vaikka se ei heille vaikeuksia tuottaisikaan. Jotkut eivät hyvästä ulkonäöstään huolimatta enää kelpaa kotona vaimoilleen, joten he hakevat tyydytystä muualta.


3) Huoraamisesta tulee likainen olo :'( 
Mene suihkuun. End of story. 

Mitä muita myyttejä teille tulee mieleen?

maanantai 28. maaliskuuta 2016

Mistä kaikki alkoi...


                             Tuhannen dollarin tyttö



Haluaisin, että tarinani alkaisi jotenkin mielenkiintoisemmin. Haluaisin, että sillä olisi koskettava alku ja riipivä loppu, mutta en oikeastaan ole niin sentimentaalinen ihminen.

Tämä tarina ei ala siitä, että olisin jotenkin raukka, ja että mun olisi pakko myydä pillua että selviäisin tässä julmassa yhteiskunnassa, vaan siitä, että eräs päivä minä vain avasin oveni miehelle, jolla oli musta nahkatakki ja taskussaan tukollinen punaisia seteleitä.

Tarina alkaa niinkin simppelisti, hetkellisestä hulluudesta.

Ensimmäisenä työpäivänäni tapasin kaksi asiakasta. Sovin treffit samalle päivälle, vastattuani ensin neljäänkymmeneen sähköpostiviestiin.

Avasin kotini oven niin ikään rohkeasti näille tuntemattomille miehille. Heillä oli yllättävän ystävälliset silmät ja huoleton, liki arkinen asenne tapaamiseen. Opin hyvin äkkiä omaksumaan tuon saman huolettomuuden, koska itseasiassa itsensä myymisessä on kyse paljon pienemmästä ja arkisemmasta asiasta kuin mitä se paasaava kukkahattutätijoukko teille yrittää väittää.

Ensimmäinen mies saapui alkuillasta. Hän lämmitteli pitkään, suuteli pehmeästi, nai lyhyesti. Hän oli valmis kahdessakymmenessä minuutissa. Lauettuaan kondomiin mies puki tyytyväisenä päälleen ja katosi rappukäytävään.

Toinen mies saapui myöhään illasta. Hän sääti hetken tussuni kimpussa mitä ihmeellisimmissä asennoissa, kunnes heitti lastit naamalleni ja rupatteli viimeiset viisi minuuttia mukavia sängyn laidalla istuen.

Vuorokauden päästä tuijotin keittiön pöydälle kaatamaani setelikasaa epäuskoisin silmin. Tuntui melkein absurdilta, että olin kerännyt niin valtavan määrän käteistä niin lyhyessä ajassa ja vähällä työllä. Hypistelin satasia sormieni välissä ja hymyilin kuin hullu ajatellessani, mitä kaikkea voisin ostaa. En enää kituisi opiskelijabudjetin armottomassa askeettisuudessa.


Piilotin setelit peltirasiaan ja menin nukkumaan. Ei siinä sen kummempaa.